Tietosuoja-asetuksen perusteet yrityksille
  • Kouluttaja: Ulla Tirronen
  • Kouluttaja: Tuuli Tarukannel

Tietosuoja-asetuksen perusteet yrityksille

Tietosuojaa koskevat säännökset ovat muuttuneet ja muutoksessa koko ajan. Elämme aikaa, jolloin odotamme erilaisia tulkintoja ja kansallista lainsäädäntöä. Kuitenkin asetus ja hyvän tietosuojan toteuttaminen edellyttävät, että organisaatiot kouluttavat ja kouluttautuvat tietosuoja-asioissa hyvin ja riittävästi sekä viime kädessä pystyen myös välttämään sanktiot. Erikokoisilla ja tyyppisillä toimijoilla tietosuoja-asetuksen "kipukohdat" sijaitsevat eri toiminnoissa. Tällä kurssilla asiaa käsitellään pienen yrityksen näkökulmasta. Esimerkit on haettu käytännön maailmasta. Kouluttajilla on kokemusta eri tyyppisissä ja kokoisissa organisaatioissa toimimisesta, myös pienessä.

Tämä verkkokurssi on tarkoitettu sekä vahvistamaan henkilötietojen käsittelyn osaamista että auttamaan rakentamaan oman organisaation siten, että henkilötietoja käsitellään oikein ja riskittömästi. Verkkokurssilla perehdytään keskeisiin tietosuoja-asetuksen tuomiin muutoksiin pienissä yrityksissä sekä uudistusten nykytilanteeseen.

Kurssin teemat ovat seuraavat:
-Tietosuoja-asetuksen tuomat muutokset pienen yrityksen tietosuojakäytäntöihin
-Kuinka me toteutamme henkilötietojen käsittelyssä rekisteröityjen oikeuksia?
- Asiakkaiden tietojen säilyttämiseen ja luovuttamiseen liittyvät kysymykset pienessä yrityksessä
- Miten markkinoin tietosuoja-asetuksen mukaisesti oikein?

Kurssi on tarkoitettu pienille yrityksille tai yksin yrittäville. Kurssilla on mahdollista käydä myös keskustelua ja ratkomaan käytännön tilanteita yhdessä.

Kouluttajina verkkokurssilla toimivat Tuuli Tarukannel ja erityisasiantuntija, HTM, Ulla Tirronen Hallintoakatemiasta.

TEKNISET LISÄTIEDOT
Verkkokurssi on opiskelijan näkökulmasta laadittu tiivis koulutuspaketti. Kurssin aihe on jaettu eri alaosioihin oppimisen helpottamiseksi. Kussakin osiossa on tiivis johdatus aiheeseen, asiantuntijoiden koulutusvideoita sekä oppimista tukevia nopeita harjoitustehtäviä, joihin saat vastaukset heti. Kurssi on auki neljän viikon ajan ja pystyt opiskelemaan kurssin aukioloaikana oman aikataulusi mukaan – ajasta, välineestä ja paikasta riippumatta. Osallistuaksesi verkkokurssillemme tarvitset vain toimivan nettiyhteyden.

Ilmoittautuaksesi koulutukseen sinun tulee rekisteröityä videokoulutus.fi -sivuston käyttäjäksi. Ilmoittautuessa voit maksaa koulutuksen heti tai vaihtoehtoisesti voit tilata laskun organisaatiollesi.

Verkkokurssin ryhmäalennus:

Osallistujien lukumäärä:
5-9, hinta on 130 euroa (+ alv 24 %) / osallistuja
10-19, hinta on 115 euroa (+ alv 24 %) / osallistuja
20-29, hinta on 100 euroa (+ alv 24 %) / osallistuja
30-39, hinta on 95 euroa (+ alv 24 %) / osallistuja
40-49, hinta on 90 euroa (+ alv 24 %) / osallistuja
50+, hinta on 85 euroa (+ alv 24 %) / osallistuja
Hinta: 179,80 €
sis. alv 24%
Ilmoittaudu

Kouluttajat

Hallintoakatemia

Ulla Tirronen

Koulutuksen ja kuntahallinnon ammattilainen, Hallintoakatemian erityisasiantuntija. Koulutukseltani olen HTM. Rakastan kuntia, hallintoa ja katson maailmaa usein digilasien läpi.
Hallintoakatemia

Tuuli Tarukannel

Olen kuntia eri puolilla maata ja erilaisissa tehtävissä katsonut HTM. Kiinnostuksen kohteinani on kaikki kuntiin ja hallintoon liittyvä. En ole törmännyt ongelmaan, joka ei ratkeaisi lukemalla Harjula-Prättälää tai juoksemalla.

Tutustu myös